Ihminen avaruudessa

Columbian onnettomuus

Helmikuun 1. päivä vuonna 2003 avaruussukkula Columbia tuhoutui ollessaan palaamassa maan ilmakehään kuusitoistapäiväiseltä lennolta.

Lennolla oli mukana seitsemän astronauttia, Rick D. Husband, William C. McCool, David M. Brown, Kalpana Chawla, Michael P. Anderson, Laurel B. Clark ja Ilan Ramon (Israel), jotka kaikki saivat surmansa onnettomuudessa.

Columbian lento STS-107 oli 113. sukkulalento ja Columbia-sukkulan 28 lento avaruuteen. Columbia oli vanhin Nasan avaruussukkula ja teki ensilentonsa 12. huhtikuuta 1981. Viimeiselle lennolleen Columbia laukaistiin Kennedyn avaruuskeskuksesta 16. tammikuuta 2003.

Sukkulan laukaisun jälkeen, 81,7 sekunnin kuluttua, sukkulan lisäpolttoainesäiliön ja sukkulan välisestä kiinnikkeestä irronnut lämpöeristepala törmäsi Columbian vasemman siiven etureunaan. Sukkula tuhoutui 16 päivää myöhemmin paluulennollaan maahan ja onnettomuutta tutkinut komissio päätyi loppuraportissaan todennäköisin syin olettamaan juuri tuon eristepalan aiheuttaneen sukkulan siipeen vaurion, joka johti onnettomuuteen.

Laukaisua seuraavana päivänä Nasa rutiininomaisesti kävi läpi noususta kuvatut filmit ja havaitsi eristeen osumisen Columbian siipeen. Osumasta tehdyn analyysin perusteella Nasa päätteli, että siipi ei ollut vahingoittunut paluun vaarantavalla tavalla. Nasa luotti analyysissa käyttämänsä tietokonesimulaation tuloksiin, eikä esimerkiksi pyytänyt Yhdysvaltain ilmavoimia kuvaamaan erikoiskameroin sukkulaa lennon aikana, vaikka jälkikäteen on pidetty mahdollisena, että vauriot olisivat saattaneet näkyä kuvissa.

Columbian lento oli omistettu tieteelliselle tutkimukselle. Meneillään oli Kansainvälisen avaruusaseman rakentaminen, mutta lento STS-107 ei suunnannut avaruusasemalle, vaan keskittyi 16 päivän ajaksi tutkimustyöhön. Sukkulan lastiruumassa oli Spacehab moduuli, jonka avulla astronauttien työtiloja voitiin huomattavasti laajentaa verrattuna pelkän miehistöhytin tarjoamiin tiloihin.

Menestyksellisesti läpikäydyn tutkimusohjelman jälkeen Columbia palasi ilmakehään 1. helmikuuta 2003. Noin viisitoista minuuttia ennen odotettua laskeutumista Kennedyn avaruuskeskuksen kiitotielle, Columbia tuhoutui 60 kilometrin korkeudessa, lentäessään 18-kertaisella äänennopeudella eli 20.000 km/h.

Lähdössä vaurioituneesta vasemman siiven etureunasta oli pääsyt tunkeutumaan siiven sisärakenteisiin suuren nopeuden aiheuttaman kitkan plasmaksi kuumentamaa ilmaa, joka vaurioitti siiven rakenteita. Siiven vauriot ja siivestä irronneet palat, mahdollisesti jopa koko siiven irtoaminen, johtivat lopulta sukkulan hallittavan lentokyvyn menetykseen ja sukkula tuhoutui ilmanvastuksen aiheuttamien voimien seurauksena. Sukkulan palaset putoilivat maahan laajalle alueelle Teksasia ja Louisianaa.

Onnettomuuden selvityksestä vastannut amiraali Harold Gehmanin tutkimuskomitea teki työtään lähes seitsemän kuukauden ajan. Loppuraportissaan komitea nimesi pitävänsä onnettomuuden syynä lähdössä vasemman siiven etureunaan osunutta lisäpolttoainesäiliön eristepalaa, mutta yhtä paljon myös Nasan työskentelykulttuuria, jossa ei oltu riittävällä vakavuudella puututtu lukuisilla aiemmilla lennoilla todettuihin eristepalasten irtoamisiin ja niiden aiheuttamiin vaurioihin sukkuloiden pohjassa oleviin lämpösuojalaattoihin ja jossa muitakin sukkulaturvallisuuteen liittyviä asioita ei huomioitu.

Komitea julkaisi 26. elokuuta 2003 loppuraporttinsa ja antoi useita ohjeita sukkulalentojen turvallisuuden parantamiseksi.

NASA:n WWW-arkistossa on nähtävissä Columbia-sukkulan taustatietoja ja tietoja Columbian viimeisestä tehtävästä.

Linkkien toimivuus tarkistettu 2.7.2005